Mun jalat on sun jalat

Lapsi ei jaksanut kävellä. Oli tanssitunnista väsynyt. Eikä ihme. Jos itse hyppisi tasajalkaa 45 minuuttia, ei varmasti jaksaisi enää kävellä autolta kotiovelle. Lupasin ottaa syliin ja kantaa. Sanoin, että kyllä minun jalkani vielä jaksavat, vaikka hänen jalkansa eivät jaksaisikaan. ”Sun jalat on mun jalat”, pieni totesi hymyssä suin ja painoi päänsä olkapäätäni vasten.

Siinä kiteytyi vanhemman tehtävä yhdessä lauseessa.

Kun lapsi ei jaksa, on vanhemman tehtävä kannatella. Välillä se tarkoittaa halaamista ja kuuntelemista, mielenmyrskyissä satamaa kohti ohjaamista, välillä taas ihan konkreettisesti syliin ottamista ja kantamista.

Kantamisen määrä vähenee, kun ikää tulee lisää, mutta henkinen kannattelu lisääntyy. Pientä väsynyttä tanssijaa on vielä helppo kantaa. Painoa pienellä on vielä sen verran vähän, että heiveröisempikin äiti jaksaa. Se on helppoa. Sen minä osaan. Tosin kerran on käynyt niinkin, että lainasin jalkojani lapselle niin antaumuksella, että ihan koko äiti alkoi vääntyä kieroon. Kirjaimellisesti. Hyvillä voimisteluliikkeillä sai kieroutumisen kuriin, mutta minkälaisella jumpalla - psykologisella tai tavallisella - saa hoidettua henkisen kantamisen aiheuttamia ongelmia? Miten selviän siitä? Miten ohjaan lapseni ehjänä perille?

Vanhemmuus ei ole suorittamista. Ei tietenkään. Silti huomaan usein miettiväni, miten ihmeessä onnistun tästä tehtävästä suoriutumaan.

Työkseni opetan aikamoisessa mielenmyrskyvaiheessa olevia ihmisiä. Pääasiassa opetan, mutta usein myös kuuntelen ja ohjaan, yritän neuvoa elämää ja olemista. Se on välillä hankalaa ja usein tulee olo, että tämä ei riitä. Mutta helppohan minun kuitenkin on. Pahimmassakin tilanteessa olen pöydän ”paremmalla” puolella. Kun minä lähden kotiin, saan luvan kanssa jättää ongelmat oven taakse. Toisella puolella istuvat vievät ne mukanaan.

Entä sitten kun kyseessä onkin oma lapsi? Mitä jos jonain päivänä onkin minun vuoroni istua toisella puolella pöytää?

Sitä on kai vain luotettava, että omat jalat kantavat edelleen. Ja tapahtui mitä tahansa, mun jalat on aina sun jalat!