Ei ystävyys ole paidasta kiinni

Jo Aristoteles on aikoinaan todennut, että ystävyys on yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Tätä ei käy kieltäminen. Meillä keskustellaan usein ystävistä: kerrotaan päiväkodin ruokajonosta löytyneistä uusista ystävistä, ikävöidään vanhoja ystäviä tai joskus vain pyydetään vanhempia luettelemaan heidän ystäviään. Aihe on tärkeä niin pienelle kuin suurellekin ihmiselle.

Eräänä iltana kävin aiheesta varsin silmiä avaavan keskustelun. Siinä iltatoimia suorittaessamme keskustelimme kolmevuotiaan tyttäreni kanssa seuraavasta päivästä. Erään ystäväni oli tarkoitus tulla kylään oman lapsensa kanssa, ja tyttäreni mietti, tulisiko tästä pienestä tytöstä hänen uusi ystävänsä. Jatkuvaan kysymystulvaan hukkuvana vanhempana kuittasin tärkeän pohdinnan tyhjänpäiväisellä lausahduksella: ”Sen näkee sitten.” Pienet elämännälkäiset kyselijät eivät tällaisesta onneksi lannistu vaan jatkavat, kunnes saavat kunnon selityksen. Kun sitten yhdessä mietimme, mistä näkee, että ihmisestä tulee ystävä, tyttäreni vastasi totisena: ”Siitä minkälainen paita sillä on.”

Tyttäreni tarkoitti sanomansa varmasti kirjaimellisesti. Kolmevuotiaan tytön näkökulmasta katsottuna lapsessa on varmasti paljon ystäväpotentiaalia, jos päällä on Frozen- tai Hello Kitty -paita. Itse näkisin lausahduksessa jotain syvällisempää. Kolmevuotiaan käsitys ystävyydestä on vasta alkutekijöissään. Ystävyydeksi riittää saman hiekkalaatikon jakaminen tai saman askartelupöydän ääressä istuminen. Vuosien myötä käsitys ystävyydestä jalostuu ja monimutkaistuu. Se saa uusia sävyjä ja muotoja. Vähitellen ymmärtää, ettei ystävyyden osatekijöitä voi määritellä tyhjentävästi.

Ystäviä on monenlaisia. On niitä, joiden ajatukset ovat kopioita omista ajatuksista. Ihmisiä, joiden kanssa kuljetaan yhtä matkaa samaan suuntaan, vaikka fyysinen välimatka olisikin pitkä.

Sitten on niitä, joiden olemassaolon muistaa kolkuttavasta omatunnosta. Heidän kanssaan ystävyys elää futuurissa ja konditionaalissa: Pitäisi soittaa ja kysyä kuulumisia. Pitäisi laittaa viesti ja kutsua kylään. Ensi viikolla soitan tai ainakin seuraavalla, heti kun vaan ehdin, sitten kun on vähän vähemmän kiire…

Ja sitten on ystäviä, joiden kanssa ei äkkiseltään katsottuna ole mitään yhteistä: ei samoja kiinnostuksen kohteita eikä samanlaisia harrastuksia, ei samanlaista koulutusta tai ammattia, ei samanlaista perhettä eikä elämäntilannetta. Ei mitään muuta yhteistä kuin pala mennyttä elämää.

Mutta sekin kantaa.

Vaikka käsitykseni ystävyydestä varmasti kasvaa vielä vuosien saatossa, yhdestä asiasta olen kuitenkin täysin varma: ystävyys ei ole ainakaan paidasta kiinni.